Uutiset

Musiikkia - la 5.5.2018 - Sole Azul feat. Jaakko Laitinen

Sole Azul feat. Jaakko Laitinen

Voodoo Music Club
Hard Rock House, Roihuvuorentie 1, 00820 Helsinki

la 5.5.2018 klo 20.00 (soittoaika)

klo 18 Haastattelutilaisuus, kahvila Rio


Tiedot

Tangoa roihuvuoressa.

Kun varkaat veivät soittimet Azulin kaupungissa Argentiinassa, päätti Harri Kuusijärvi viedä tangon ja tehdä siitä omansa. Syntyi Sole Azul.

Sole Azul on Harri Kuusijärven, Pauli Lyytisen ja Eero Tikkasen keväällä 2017 perustama trio, joka repii tangon juuriltaan ja istuttaa sen pohjoiseen ikiroutaan. Harmonikan, saksofonin ja kontrabasson muodostama yhtye esittää jazzmusiikista tutuin tyylikeinoin itse säveltämäänsä tangovaikutteista musiikkia.

Voodoo Music Clubin keikalla trio saa solistikseen monissa liemissä marinoidun kansanlaulaja Jaakko Laitisen.

Laitinen tunnetaan erityisesti luotsaamastaan Jaakko Laitinen & Väärä Raha -yhtyeestä, jonka laulajana hän on yhdistellyt Balkanin tulisia rytmejä ja venäläisiä kaihoisia romansseja jo yhdeksän vuoden ajan kansalliseen iskelmäperinteeseemme.

Laitisen laulutyyli ammentaa vanhoista suomalaisista tangokuninkaista, mutta vahvasti itämaisen runsain maustein. Onpa hänen tyylillään arvioitu olevan linkki Saban Bajramovicin ja Frank Sinatran välillä.

Vakavan taiteellisen tuotantonsa lisäksi Laitinen tunnetaan myös humoristina ja hänen hengentuotoksistaan on saatu nauttia muun muassa vuonna 2015 julkaistulla 'Suomen Hauskimmat Susikoira Roi -vitsit'-kokoelmalla jopa aivan kansikuvavitsin muodossa. 

Keikka alkaa klo 20:00 Hard Rock Housessa. Liput 15€/12,50€

Avoin haastattelu- ja keskustelutilaisuus Roihuvuoren Riossa alkaa klo 18:00. Vapaa pääsy!

https://www.facebook.com/events/224826321405905/ 

azul mainos

TUHAT SANAA - näyttely

TUHAT SANAA

Helsingin kuvataidekoulun päättötyönäyttely 2018


Helsingin kuvataidekoulun kevään 2018 päättötyöt ovat esillä 26.4.-20.5. 2018 Strömsin taidekartanossa (Untuvaisentie 10, 00820 Hki).
Näyttely on osa koulun 40-vuotisjuhlintaa.

Useita vuosia kuvataidekoulua käyneet 16-20 v. oppilaat saavat päättötöissään mahdollisuuden itsenäisesti tutkia ja kuvata itselleen merkityksellisiä asioita. Tänä vuonna valmistui yhteensä yksitoista päättötyötä, joissa tutkitaan valittua aihetta valokuvauksen, maalauksen, piirtämisen ja grafiikan keinoin. Näyttelyssä ovat esillä myös portfoliot, jotka kertovat työprosessista ja päättötyön aihepiiristä.

Näyttely on avoinna ma-pe klo 16-20, la klo 10.30-14.
Avoimet ovet lisäksi su 6.5. ja 20.5. klo 13-16.
Näyttelyyn voi tutustua myös Ulapalla -filosofia ja taidetapahtumassa, joka käsittelee nuoren ihmisen minuutta pe 18.5. klo 18-21.

Mitä kädet kertovat ihmisestä, eletystä elämästä? Millaisia asioita taiteen tekeminen kertoo ihmisestä? Millaisia ulottuvuuksia ihmisen minäkuvaan liittyy? Entä millaiselta elämä näyttää, kun minäkuva tai mieli järkkyy? Nuoret taiteentekijät ovat pohtineet päättötöissään ihmisyyttä ja ihmisen identiteetin muotoutumista.

Päättötöiden teemat laajenevat yksittäisestä ihmisestä ja nykyajasta kauas menneeseen ja tulevaan. Muinaisuudessa syntynsä saaneet skandinaaviset mytologiat kiehtovine hahmoineen kohtaavat näyttelyssä Helsingin kadut ja globaalit tulevaisuudenvisiot. Tulevaisuuteen liittyvät kysymykset inspiroivat mielikuvitusta ja erilaisia ajatusrakennelmia. Millaisia teknologisia mullistuksia, hyvässä ja pahassa, olemme jo nähneet ja mitä edessä odottaa? Voiko uhkakuvien seasta muodostua kirkkaita, toivoa ja elämää luovia näkymiä?

Näyttely on täynnä ajatuksia, tunteita, toivoa, kysymyksia. Se on > tuhat sanaa.


HELSINGIN KUVATAIDEKOULU
Helsingin kuvataidekoulussa opiskelee kuvataidetta yli 600 oppilasta kuvataiteilijoiden ja kuvataideopettajien ohjauksessa. 4-20-vuotiaat oppilaat työskentelevät pienryhmissä kerran tai kaksi viikossa. Kannustava ja haastava taiteellinen työskentely kuvataidekoulussa antaa valmiuksia luovaan ajatteluun sekä visuaalisen alan jatko-opintoihin.
Päättötyö on osa Helsingin kuvataidekoulun antamaa taiteen perusopetuksen laajaa oppimäärää. Lukuvuoden aikana toteutettava päättötyö on itsenäinen taiteellinen työ tai teossarja ja sen voi suorittaa 16-20-vuotiaana. Työhön kuuluu myös työpäiväkirjan ja portfolion kokoaminen.

Lisätietoja: TaM, kuvataideopettaja Johanna Rapinoja
johanna.rapinoja@kuvataide.fi 
http://www.kuvataide.fi/

 

2018 04 nayttely


 

Kotikaupunkipolku käveltiin läpi 12.6.2016

Roihuvuoren kotikaupunkipolun Helsinkipäivän kävely

Helsinki-päivänä 12.6.2016 järjestettiin opastettu kävelykierros Roihuvuoren kotikaupunkipolulla.

Polkuihin tutustuttiin kahdessä osassa ja välillä käytiin kahvila Riossa virkistäytymässä. 1. osuuden pituus oli 3 km ja kakkosen 4 km. Roihuvuoren kotikaupunkipolulla on kohteita yhteensä 52 kappaletta. 

Oppaana toimi Pauli Saloranta, joka myös vetää eri kaupunginosissa toteutettuja kotikaupunkipolku-hankkeita. Jatkossa polku taustatietoineen tullaan julkaisemaan seuran web-sivuilla ja mahdollisesti polusta painatetaan myös vihkonen.  

Ohessa kuvakertomus kävelykierrokselta. Valokuvat Johanna Aydemir ja Tapio Linna. 

Linkki: Kotikaupunkipolut, web-sivut.

kotikaupunkipolku R

 

Liikkeelle lähdettiin klo 12 Roihuvuoren ostoskeskukselta. Mukaan lähti arviolta parikymmentä roihuvuoresta kiinnostunutta. 

kotikaupunkipolku

Lumikintiellä tutustuttiin alueen rakennuskantaan. 

kotikaupunkipolku

Vuorenpeikontien koulun saneeraus on loppusuoralla. 

kotikaupunkipolku

kotikaupunkipolku

kotikaupunkipolku

Koulun takainen kallio. 

kotikaupunkipolku

Paikalla on aikoinaan sijainnut hyppyrimäki, josta on vielä rakenteita jäljellä. 

kotikaupunkipolku

Roihuvuoren kirkkoa ihailemassa.   

kotikaupunkipolku

 

kotikaupunkipolku

Reitti vei kohti rantaa. 

kotikaupunkipolku

Kahvila Rion terassilla. 

kotikaupunkipolku

kotikaupunkipolku

Kävelyretkeä opasti Pauli Saloranta. 

kotikaupunkipolku

Kahvitauon jälkeen matka jatkui Japanilaiseen puutarhaan. 

kotikaupunkipolku

kotikaupunkipolku

kotikaupunkipolku

kotikaupunkipolku

kotikaupunkipolku

kotikaupunkipolku

Tuhkimon puisto ja kylätalo. 

kotikaupunkipolku

kotikaupunkipolku

Tuhkimontie ja Maria Hammarenin mäki. 

kotikaupunkipolku

kotikaupunkipolku

Kirsikkapuisto ja 1910-luvulla venäläisten rakennuttama tykkitie. Tykkitie kulkee vanhaa alueen päätietä pitkin, joka on yhdistänyt alueen niin länteen kuin itäänkin.  

kotikaupunkipolku

kotikaupunkipolku

kotikaupunkipolku

Vesitorni ja sen seinämaalaus. 

kotikaupunkipolku

kotikaupunkipolku

Porolahden koulu, Kiikkujat-veistos ja kirjasto. 

kotikaupunkipolku

kotikaupunkipolku

 

Otto-Ville Mikkelä esittelee jääkauden jälkiä Porolahden koulun pihalla. 

kotikaupunkipolku

Kirjasto ja Kiikkujat. 

kotikaupunkipolku

kotikaupunkipolku

kotikaupunkipolku

kotikaupunkipolku

kotikaupunkipolku

kotikaupunkipolku

 

Urheilupuisto ja Porolahden koulu sekä pesäpalloilijat. 

kotikaupunkipolku

kotikaupunkipolku

kotikaupunkipolku

kotikaupunkipolku

kotikaupunkipolku

kotikaupunkipolku

Matkalta kohti rantaa ja venesatamaa löytyi vanha torpan paikka sekä seuran perunapelto. 

kotikaupunkipolku

kotikaupunkipolku

Tammisalon kanava ja Strömsinlahden venekerho. Kävelyretki päättyi Roihuvuori seuran kyläveneelle "Ruma ankanpoikanen".

kotikaupunkipolku

kotikaupunkipolku

kylävene