Rap-muusikko ASA on

VUODEN ROIHUVUORELAINEN 2010

asa.jpgRoihuvuori-Seura ry on valinnut vuoden 2010 roihuvuorelaiseksi rap-muusikko Asan. Nimitys julkistettiin Roihuvuoren Kyläjuhlilla 27.8.2010. Vuoden roihuvuorelainen on valittu seuran toimesta vuodesta 2000 alkaen.

Asa on syntynyt vuonna 1980 ja hän on asunut lähes koko ikänsä Roihuvuoressa. Hänen laulujensa sanat ovat kertoneet lähiöiden ja erityisesti mm. Roihuvuoren elämäntavan kuvaamisesta omalla erityisellä tavallaan. Samalla hän on kritisoinut poliitikkojen ja puolueiden toimintaa, vastustanut sotaa ja eriarvoisuutta sekä toisaalta kuvastanut ihmisten hen-kistä kasvua ja luontoa.

Hänen musiikkinsa on saanut laajan fanijoukon ja merkkinä siitä ovat hänen saavuttamansa virallisten albumilistojen kärkisijat. Myös Teosto ry on palkinnut hänet parhaan levyn julkaisijana vuonna 2008. Hän on myös tehnyt elokuvamusiikkia. Asa esiintyi viime vuonna Roihuvuoren Kyläjuhlilla samoin kuin tänäkin vuonna. Yleisömenestys oli erittäin suuri molemmissa tilaisuuksissa.