Uutiset

Muistoja vesitornista

Roihukaiset ja Tiederoihu kokosivat vesitorniin liittyviä muistoja keväällä 2019.

Artikkeli ja kuvat: pdf-tiedosto.

Roihuvuoren vesitorniin liittyviä muistoja.

Kuvat artikkelin lopussa.

Roihukaiset ja Tiederoihu kokosivat vesitorniin liittyviä muistoja maaliskuussa 2019 avoimella verkkokyselyllä. Muistot olivat esillä 9.3.2019 Roihuvuoren kirjamessujen vesiaiheisella koko perheen tiedetorilla Roihuvuoren kirjastossa. Myös paikan päällä saattoi kirjoittaa muistoja.

Alla ovat muistot, joiden kirjoittajat antoivat luvan muiston julkaisemiseen verkossa. Mukana on myös lasten tapahtumassa tekemiä piirustuksia ja tapahtuman yhteydessä saatuja kuvia. Kuvia löytyy myös Instagramista #roihuvuorenvesitorni.

Valokuvat: Otto-Ville Mikkelä, Ilari Launonen, Hanna Vehkamäki, Maija Faehnle, Roihuvuori-Seuran arkisto.

 

Aina kun näkee vesitornin, tietää olevansa kotona.

Vesitornisienen lakkiosa valettiin maassa ja nostettiin sveitsiläisen yhtiön Losinger Ag:n toimesta paikalleen.
Tätä eräs pihaparlamentti eli lähinnä lapsien leikkimistä ulkona valvovien naisten porukka paheksui ankarasti: olisi pitänyt käyttää suomalaisia Kone oy:n hissejä!
Tämä syvä närkästys lienee ollut perusteetonta sikäli, että nostoon käytettyä tekniikkaa ei Kone oy:llä olisi ollut tarjota.

Lapsuudessani vietin päivät pitkälti Roihuvuoren metsissä. Vesitornin rakentamista seurasimme tarkkaan. Nostureita oli paljon ja seurasimme jännityksellä, kun lakkia nostettiin hitaasti, ehkä parikymmentä senttiä päivässä.
Kun torni oli valmis, oli tutustumispäivä, jolloin torniin pääsi kiipeämään. Torni sisältä kolkko. Oli hurja tunne päästä ylös katolle. Aita katon reunalla on niin matala, ettei siellä ole muuten saanut järjestää mitään tapahtumia.

Vesitornin valmistumisen aikaan näin painajaisen, jossa torni muuttui oikeaksi sieneksi, ja mätäni kuten sienillä on tapana tehdä, ja mätää sientä tipahteli sitten taivaalta koko Roihuvuoren päälle.
Jostain syystä harmaa sienitorni oli muuttunut mädäntyessään musteensiniseksi, ja tietenkin hyvin inhoittavan hajuiseksi.

Rakennustyömaita ei aidattu samaan malliin kuin nykyään. Lähtemättömästi jäi mieleen kun kaverin kanssa päädyttiin mukavasti liukuvaa hiekkaseinämää pitkin nykyisen pötkylän kohdalla olleen montun pohjalle.
Pikkupojille ei tullut mieleen ettei sitä hiekkaa pitkin pääse kovinkaan hyvin ylös. Meinasi törähtää pöksyyn kun tajuttiin että nyt menee kalliokiipeilyksi. Yhä vahvasti hengissä, eikä sanaakaan vanhemmille.

Vesitornin mäen länsireunalla vanhan liuskekivikaivoksen jyrkänteen vieressä on iso lohkare kalliota irrallaan jyrkänteestä. Lohkareelle pääsee helposti hyppäämään, ja nyt aikuisena hirvittää ajatella, että leikimme siellä merirosvolaivaa: lohkare oli laiva jolla purjehdimme, ja hyppelimme edes takaisin maihin alukseltamme.

Vesitornin metsässä leikimme koulupäivien jälkeen kivikautta. Pyysimme kuvaamataidon opettajalta savea ja kallion sileällä kohdalla pyörittelimme siitä kuppeja ja muita tarve-esineitä. Oksista ja havuista tehtiin asumuksia. 

Oli loppukevät ja luin yliopiston pääsykokeisiin, milloin missäkin. Yksi mielipaikka oli vesitorninmäki. Ympärillä oli valtavasti keltaisia kukkia ja siellä keskellä istuin kivellä ja luin.

Olin vastavalmistuneena farmaseuttina kesätöissä apteekissa. Kollegani kutsui minut tutustumaan uuteen kotiinsa, viehättävään kaksioon Apteekkien Eläkekassan taloon. Istuimme kauniina kesäiltana nauttimassa teetä ja sacherleivoksia parvekkeella, josta oli kaunis, vehreä näkymä rakenteilla olevaan vesitorniin.
Ympäristö oli niin viehättävä, että päätin hakea asuntoa tuosta samasta talosta. Vesitorni näkyikin kotimme ikkunasta seuraavat neljäkymmentä antoisaa vuotta ja tuosta silloisesta kollegastani tuli myös lapsemme kummitäti.

Puu kaatui, joku tönäisi sitä. Vesitorniin meni leppäkerttuja. Ja sitten se vesi loppui. Sitten joku pelle ui sieltä. Sitten se meni kuuhun.

Kun vesitornin pintaa katsoi ihan läheltä, se oli rosoinen ja kerran ne rosokolot olivatkin täynnä leppäkerttuja! Valtava määrä leppäkerttuja oli majoittunut torniin.

Vesitorniin laitettavasta maalauksesta järjestettiin kilpailu. Siskoni osallistui tekemällä upean maalauksen, jossa oli delfiini. Raati totesi, että delfiini tuo mieleen Tampereen eikä työ sovi Roihuvuoreen.
Voittanut työ, jossa on vesihana, on ihan kiva, mutta harmittaa edelleen, ettei hieno delfiini päässyt torniin. Siskoni on sittemmin edennyt pitkälle kansainvälisellä artistinuralla.

 

Kuvat. 

kuva 1

Kuva 2 merirosvokivi

KUVA 3

KUVA 4 

KUVA 5

KUVA 6

KUVA 7

KUVA 8

KUVA 9

KUVA 10

kuva 11

kuva 12

kuva 13

kuva 14

kuva 15