elokuu 2019

elo
01
Tapahtumat

Kaislikossa suhisee Roihuvuoren Riossa

ROIHUVUOREN RIO -KAHVILAN PIHA
Roihuvuorentie 9, 00820 Helsinki

ESITYKSET
31.7. klo 18
1.8. klo 18

Kaislikossa suhisee Roihuvuoren Riossa
Roihuvuoren Rio ja Teatteri Tuike

Tiedot
Roihuvuoren Rion pihalla vauhdikasta ja musiikkipainotteista kesäteatteria 4-100-vuotiaille!

Kaislikossa suhisee on englantilaisen Kenneth Grahamin vuonna 1908 kirjoittama lastenkirja. Nyt uudelleendramatisoidussa tarinassa teemoiksi nousevat muun muassa kiusaaminen, ystävyys ja muiden auttaminen.

Pieni kotinsa menettänyt Myyrä tapaa piknik-retkiä rakastavan Rotan. Yhdessä he lähtevät selvittämään Myyrän tuhoutuneen kodin mysteeriä. Matkalla he saavat avukseen vauhdikkaan Konnan, oikeudenmukaisen Mäyrän sekä ujon Kanin.

Hankaluuksia ystävyksille aiheuttaa juonittelevien Näätien joukko. Ahneet Näädät eivät usko ystävyyteen ja kiusaavat surutta itseään pienempiä. Lopulta itsekkäät kiusaajat saavat kokea pieneläinten yhteistyön voiman omissa nahoissaan.

💚ESITYKSESTÄ SANOTTUA💚

"Vaikka tarinassa käsiteltiin vaikeita asioita siinä oli silti myös viihdyttävä tarina ja kekseliäisiin asuihin pukeutuneita hahmoja. Lapset nauttivat todella paljon tästä vauhdikkaasta muttei ollenkaan liian pelottavasta esityksestä."
-Lapsiparkki-blogi

“Tykkäsin kovasti persoonallisista hahmoista ja vauhdikkaasta ja eläväisestä ohjauksesta.
Erittäin mainio ja ammattimainen kesäteatterihelmi, joka huomioi niin lapset kuin ex-lapset. Esitys ansaitsisi ehdottomasti täydet katsomot. Helppo suositella kaikille!!”
-Katsojapalaute ensi-illasta

👒TYÖRYHMÄ👒

Ohjaus ja dramatisointi: Nina Rinkinen

Näyttelijät:
Johanna Fallström
Sinikka Isoaho
Henna Karekari
Noora Kääriäinen
Elina Niskanen
Anna Norros
Pauliina Penttinen
Marika Töyräs

Kappaleiden sanoitus ja sävellys: Riina Nieminen, Miika Elmgren ja Nina Rinkinen

Puvustus: Työryhmä

Maskeeraus: Henna Karekari

Tapahtumakuva, juliste ja käsiohjelma: Iina-Mariia Happonen

🚘LIPUT🚘

Liput ennakkoon edullisesti verkkokaupasta: 14 € / 12 €* / perhe 45 €**

Lippukauppaan: https://holvi.com/shop/TEATTERI-TUIKE/section/kaislikossa-suhisee/kaislikossa-suhisee-roihuvuoressa-heina-ja-elokuus/.

Liput ovelta ja varattuna: 16 € / 14 €* / perhe 50 €**

Lippuvaraukset: info(a)teatterituike.fi.

*Alennukseen ovat oikeutettuja lapset, opiskelijat, eläkeläiset, työttömät ja alan ammattilaiset.

**Perhelippu sisältää neljä lippua: kaksi aikuista ja kaksi lasta.

Sylivauvat veloituksetta.

HUOMIOI NÄMÄ 

–Esitys on ulkona ja katsomo on osittain katettu.
–Lunastathan varatut liput 20 minuuttia ennen esityksen alkua.
–Esityksen väliaikatarjoilut voi ostaa Roihuvuoren Rio -kahvilasta!
–Lipunmyynnissä sekä kahvilassa käy korttimaksu ja käteinen. 

teatteri kuva p

 

elo
03
Tapahtumat

Pauli Lyytinen & Markku Ounaskari Voodoo Music Clubilla

Järjestäjä: Voodoo Music Club ja Pauli Lyytinen Musician/Composer
lauantai 3.8.2019 klo 20.00 – 22.00
Voodoo Music Club
Hard Rock House, Roihuvuorentie 1, 00820 Helsinki

Tiedot

Saksofonisti Pauli Lyytinen ja rumpali Markku Ounaskari nousevat ensimmäistä kertaa duona lavalle. Tällainen soitinyhdistelmä on ikivanha ja se on edelleenkin suosituin kokoonpano maailmassa. Lyytinen ja Ounaskari ovat vahvoja tulkitsijoita ja omaavat suuren kirjon erilaisia soundeja ja tyylejä. Tästä yhteistyöstä syntyy musiikkia joka johdattaa kuulijat mystiselle aikamatkalle Bysantin katedraaleista nykypäivän Roihuvuoreen.

Lyytinen ja Ounaskari ovat suomalaisen jazzin kuumia nimiä ja heidät on voinut nähdä yhdessä lavalla mm. yhtyeessä Raoul Björkenheim eCsTaSy.

Pauli Lyytinen - puupuhaltimet
Markku Ounaskari - lyömäsoittimet

www.paulilyytinen.com 


Konsertti alkaa Hard Rock Housessa klo 20:00

Liput 15€ / 12,50 €

https://www.facebook.com/events/332993294242774/

 

P L promo

elo
10
Tapahtumat

Lauantaina 10.8.2019 klo 12-15

Syödään yhdessä -tapahtuma Marjaniemen siirtolapuutarhan kerhotalo Marjalassa, kulku Tulisuontie 10B:n kautta.

Tulijat voivat grillata ulkona kaasugrillissä tai käyttää kerhotalon keittiötä eväiden lämmittämiseen.

Omat viltit mukaan, sateen sattuessa riittää sisätiloja.

Päivää voi jatkaa saunomalla ja klo 20 alkaen karaokessa. 

https://www.facebook.com/events/703950903390973/

https://www.facebook.com/events/1325954444246683/

2019 syodaan yhdessa 

 

elo
24
Tapahtumat

Herttoniemi Block Party 2019

HBP19 – 24.08.2019 – FREE ENTRY – NO AGE LIMIT

Herttoniemi Block Party on vakiinnuttanut paikkansa yhtenä Helsingin hienoimmista tapahtumista.

Nyt neljättä kertaa järjestettävä tapahtuma tarjoaa idän kivointa meininkiä eli monimuotoista kaupunkikulttuuria kaikille kaupunkilaisille –  ohjelmaan kuuluu mm. bändejä, tanssia, runoja, DJ-musiikkia ja herkullista ruokaa.

HBP:n alkupäivään kuuluu perinteisesti ja tietysti  koko perheen ja varsinkin pienemmille vieraille suunnattua ohjelmaa. Musiikista ja muusta ohjelmasta voit nauttia koko päivän kuudelta eri lavalla.

Idän kivoin meininki löytyy siis taatusti Asentajanpuistosta 24.8.2019.

 

https://www.facebook.com/HerttoniemiBlockParty

https://www.facebook.com/events/916563502068401 

 

HBP2019

elo
31
Tapahtumat

Lauantaina 31.8. 2019 MoPo-rokki

Koko perheen monen polven musiikkitapahtuma, lapsille ja aikuisille. 

Tapahtuu: Roihuvuoren monipuolinen palvelukeskus, pihalla ja lähiympäristössä. 

Punahilkantie 16, 00820 Helsinki. 

Tarkempi ohjelma: tapahtuman Facebook-sivu (https://www.facebook.com/events/304003470544696/). 

Järjestää: Roihuvuoren monipuolinen palvelukeskus 

2019 mopo rokki M 

kuva: Mopo-Rokki 2015 mainos 

2015 MopoRokki