Ylläpito tiedottaa

Porolahden peruskoulun joulumyyjäiset 13.12.2014

myyjismainos

Tervetuloa tutustumaan kouluumme Satumaanpolulle ja osallistumaan oppilaiden järjestämään myyjäistapahtumaan
13.12.2014 klo 10-12.00.

TARJOLLA:
- kirpputoriostoksia
- ala-alulan kioskissa toimii kahvila
- kotiin ostettavaksi makeita joululeivonnaisia ja saaristolaisleipiä
- musiikkiesityksiä
- kolmannessa kerroksessa heti syötäväksi vastapaistettuja vohveleita
- toisen kerroksen kauneussalongissa tehdään kasvomaalauksia ja kynsiä
- liikuntasalissa on temppurata pienimmille


 

Käsikirja Kulttuuristen menetelmien hyödyntämisestä

Roihuvuoren vanhukset kuntoutuvat kulttuurilla

Roihuvuoren monipuolisessa palvelukeskuksessa on vietetty kulttuurin teemavuotta. Vuoden 2013 aikana Palvelukeskuksessa on toteutettu useita kulttuuriseen vanhustyöhön liittyviä hankkeita. Osastonhoitaja Laura Karlssonin ylempään ammattikorkeakouluun liittyvässä kehittämishankkeessa tarkasteltiin kulttuurin merkitystä laitoksessa tai asumispalveluissa asuville vanhuksille.

Kulttuurin teemavuoden aikana palvelukeskuksen työntekijöitä on ohjattu käyttämään entistä enemmän laulua, tanssia, taidetta ja muita kulttuurisia menetelmiä työssään vanhusten kanssa. Kehittämishankkeen aikana työntekijöiltä selvitettiin, millaista kulttuurista toimintaa palvelukeskuksessa toteutetaan ja millaista toimintaa he vanhuksille ja omaan työhönsä toivoisivat. Työntekijöiden toiveiden ja ehdotusten perusteella palvelukeskukseen toteutettiin yhteinen käsikirja siitä, miten kulttuuria voi hoitotyössä hyödyntää kohentamaan vanhusten toimintakykyä ja samalla tukemaan työntekijöiden työhyvinvointia. Käsikirja on tarkoitettu myös muiden Helsingin sosiaali- ja terveysviraston hoivapalveluyksiköiden hyödynnettäväksi.

 

- Koen kulttuurisen vanhustyön ennen kaikkea arjen rikastuttajana. Kulttuurisesta vanhustyöstä myös hoitaja saa uusia työvälineitä käyttöönsä ja voi tehdä työstään mielekkäämpää ja monipuolisempaa. Uskon, että kaikissa meissä on jotain luovaa, jota voimme hyödyntää kokonaisvaltaisesti, erottamatta työtä muusta elämästä, kertoo kulttuurin teemavuodesta Roihuvuoren monipuolisen palvelukeskuksen johtaja Maritta Haavisto.

 

Toiminnallinen ja arvoperustainen kulttuuri vanhustyössä

 

Kulttuurisia työvälineitä voi hyödyntää vanhustyössä lähes missä toiminnassa tahansa. Roihuvuoren monipuolisessa palvelukeskuksessa työntekijät hyödyntävät kulttuurista osaamistaan toiminnallisesti musiikin, kuva- ja esitystaiteen, retkien sekä muun vastaavan toiminnan toteutuksessa. Toiminnallisen kulttuurin lisäksi Roihuvuoren monipuolisessa palvelukeskuksessa toteutetaan vahvaa arvoperustaista kulttuuria, joka ilmenee henkilökunnan toiminnan, tapakulttuurin, monikulttuurisuuden sekä monen polven yhteistyön kautta.

 

Hankkeena toteutunut opinnäytetyö Jos mielesi on murheellinen, ala laulaa ja soittaa suloista laulua –Kulttuuri ja toimijuus Roihuvuoren monipuolisessa palvelukeskuksessa on löydettävissä Theseus –tietokannasta vuoden 2014 alussa. Myös käsikirja Tartu Hetkeen! Kuinka hyödynnät kulttuurisia menetelmiä työssäsi tulee luettavaksi Roihuvuoriseuran alaisille Roihuvuoren monipuolisen palvelukeskuksen verkkosivuille. 

 

 

 

Roihvuoren monipuolisen palvelukeskuksen omaan

Tartu hetkeen -käsikirjaan voit tutustua linkistä (PDF) Tartu_hetkeen.pdf.

 

Roihun pesistapahtuma 24.8.2013

 

”AVOIN KENTTÄ”
kaikille roihuvuorelaisille
lauantaina 24.8.2013 klo 12-14
Porolahden urheilukentällä

Tervetuloa tutustumaan Roihuun ja pesäpalloon Roihuvuoren kentälle.

Testaa nopeutta, tarkkuutta ja lyöntivoimaa
ja lopuksi pelataan leikkimielinen
pesisottelu, jos osallistujia löytyy.

 

 

 

Kirpputori Marjaniemen ryhmäpuutarhassa 25.8.

Kirpputori

Kirpputori Marjaniemen ryhmäpuutarhassa sunnuntaina 25.8 alkaen klo 10.00 Kerhotalolla Omenatien päässä. Puutarha löytyy osoitteilla Virvakuja 6 tai Tulisuontie 10.

Huom! Samassa paikassa klo 12.00 omenamarkkinat!

Tervetuloa!

 

 

MOPO-ROKKI-INFO VAPAAEHTOISILLE

ti 13.8.2013 klo 16:30
JUHLASALI Roihuvuoren monipuolisessa palvelukeskuksessa
(Punahilkantie 16, 00820 HKI)

Roihuvuoren monipuolisen palvelukeskuksen 50-vuotista taivalta juhlitaan lauantaina 24.8.2013 Monen polven rokissa. MoPo-rokin kautta pyrimme kehittämään yhteistyötä sukupolvien välillä. Emme pysty aikaansaamaan elämyksiä yksin, vaan tarvitsemme avuksemme rokkiin paljon innokkaita vapaaehtoisia.

Vapaaehtoisille järjestetään MoPo-rokki-info tiistaina 13.8. klo 16:30 Roihuvuoren monipuolisen palvelukeskuksen juhlasalissa. Infossa esitellään tarkemmin juhlaviikon ohjelmaa ja mitä vapaaehtoinen voi tehdä tapahtumissa. Tule tilaisuuteen kuulemaan, josko viikolta löytyisi sinuakin kiinnostava tehtävä! Info-tilaisuus on avoin, eikä siihen osallistuminen edellytä vielä sitoutumista itse MoPo-rokkiin tai juhlaviikkoon. Ilmoittautumiset MoPo-rokkivapaaehtoiseksi otetaan tilaisuuden jälkeen. Jos et pääse itse infoon, annan mielelläni lisätietoja puhelimitse tai sähköpostitse.

Vapaaehtoinen voi MoPo-rokissa toimia esimerkiksi:

-rokkikaverina Roihuvuoren monipuolisen palvelukeskuksen asukkaille:
kierrellä kaverin kanssa tapahtuma-alueella nauttimassa juhlahumusta

- apuna tapahtuman rakentamisessa ja purussa, roudarina

- infohenkilönä auttamassa ja neuvomassa tapahtumassa kävijöitä

- järjestyksenvalvojana

-makkaranpaistajana/ mehunkaatajana

LISÄTIETOJA:
Maarit Ajalin
09 310 45125
maarit.ajalin@hel.fi

Testiartikkeli

Tähän tulee tietoa MopoRokista ja Roihuvuoren Juhlaviikosta

moporokki

Kokeilu

Pekka Aimonaho 3

Pekka Aimonaho 3 vasemistoliittoAimonaho

 

1. Kerro itsestäsi: mikä on suhteesi Roihuvuoreen?
- Olen asunut Roihuvuoressa 3 vuotta. Muutimme tänne Vuosaaresta.

2. Mitä Roihuvuoren ominaispiirteitä korostaisit, jos olisit mukana Roihuvuoren brändityöryhmässä?
- Roihuvuoressa on toimiva yhteisö jonka avulla uudetkin lähiön asukkaat, kokevat heti olevansa osa Roihuvuorta. Hanami-juhlat ja syksyiset kyläjuhlat ovat hieno esimerkki toimivasta tavasta puhaltaa yhteen hiileen.

3. Miten uskot Roihuvuoren muuttuvan seuraavan 20 vuoden aikana? Entä miten itse haluaisit sen muuttuvan?
- Haluaisin ostarin alueelle hieman päivitystä ja talo missä sijaitsee mm. Ugly Dugling vaatisi myös päivittämistä. Myös kylmäasema alueena kaipaa kohennusta tähän päivään. Roihuvuorta edustaa upea kirkko mutta muuten alue tarvitsee tuloa tähän päivään.

4. Kaupunki pohtii tällä hetkellä erilaisia asukasvaikuttamisen malleja. Millä keinoin asukkaitten pitäisi kuntavaaleissa äänestämisen lisäksi saada äänensä kuuluviin kaupungin päätöksenteossa?
- Olen sitä mieltä, että näin isossa kaupungissa kuin Helsinki on tarvittaisiin myös kaupunginosa valtuustoja. Myöskin valtuutettu joka kaupunginosasta on valittu on mielestäni vastuussa äänestäjilleen ja hänen pitäisi olla tavoitettavissa aina kun hänen edustamaansa kaupunginosaan on tulossa muutoksia.

5. Kaupunki haluaa kaavoittaa lisää asuntoja Roihuvuoreen. Mihin niitä pitäisi ensisijaisesti rakentaa ja millaisia?
- Roihuvuoreen ei mahdu paljon lisää taloja. Mielestäni ainoa alue on lähellä ammattikoulua. Roihuvuoren ominaispiirre on matalat kerrostalot joten sellaisia taloja niiden pitäisi olla, lapsiperheille ja yksinasuville soveltuvia asuntoja.

6. Millaisena näet Roihuvuoren kirjaston kaltaisten pikkukirjastojen tulevaisuuden?
Minun mielestä niin Roihuvuoren kirjasto kuin muutkin pienet kirjastot tulee säilyttää.

7. Tuhkimonpuistossa ei ole pariin vuoteen ollut kaupungin leikkipuistotoimintaa, vaan toimintaa ovat pyörittäneet vapaaehtoiset vanhemmat. Miten näet Tuhkimonpuiston tulevaisuuden?
- Roihuvuoressa asuu lapsiperheitä paljon ja mikäli uutta rakennetaan tulee lisää perheitä. Ei ole iso panostus kaupungilta hoitaa sinne työntekijöitä ja elvyttää leikkipuisto toiminta takaisin.

8. Palvelut jakautuvat Helsingissä epätasaisesti, ja Itä-Helsinki on joutunut erityisen epätasa-arvoiseen asemaan. Miten lähtisit korjaamaan tilannetta?
- Kaupungin pitää huomioida paremmin asukasmäärät suunnitellessaan toimintojaan. Itä- Helsinki jatkaa väestömäärältään kasvamistaan joten palveluja tarvitaan entistä enempi. Esimerkiksi lastenhoitopaikat ns. vuorotarhoissa joita Itä-Helsingistä ei löydy kuin neljä ja Herttoniemen terveysasema alkaa pikkuhiljaa menemään tukkoon kun tuonne Laajasaloon tulee 10 000 uutta asukasta.

9. Mitä ongelmia näet Roihuvuoressa, ja mitä niille pitäisi tehdä?
Mikäli Roihuvuoreen rakennetaan uusia asuntoja ja sinne tulee paljon asukkaita, liikenne määrät tulevat kasvamaan eikä Roihuvuoren pienet tiet ole kovinkaan turvallisia kovaan liikkenee virtaan. Teitä ei pidä kuitenkaan leventää vaan rajoituksilla pyrkiä vähentämään nopeuksia.

404

Valitettavasti etsimääsi sivua ei löytynyt.

403

Sinulla ei ole käyttöoikeuksia sille sivulle..