Itsenäisyyspäivä Roihuvuoressaitsenisyyspiv.jpg

Itsenäisyyspäivän vietto alkaa lipunnostolla tiistaina 6.12.2011 klo 9.30 Roihuvuoren kirkolla.

Itsenäisyyspäivän puheen pitää Roihuvuori-Seuran puheenjohtaja Veijo Lehto.

Lipunnostoa seuraa itsenäisyyspäivän jumalanpalvelus.

Hyvää itsenäisyyspäivää kaikille!

 

VaalileimaKunnallisvaaleissa Roihuvuoresta on ehdolla kahdeksan ehdokasta viidestä eri puolueesta.

Ehdokkaat on kutsuttu Roihuvuoren ostarille tavattaviksi lauantaina 20.10. klo 12-15, tule kyselemään heiltä lisää!

Roihuvuori-seura kysyi kaikilta alueen kunnallisvaaliehdokkailta oheiset kysymykset: (Kysymykset sekä ehdokkaiden vastaukset luettavissa täältä)

Roihuvuorelainen! Haluaisitko osallistua koulun kehittämiseen?

Koulu on lasten ja nuorten keskeinen toimintaympäristö ja arkiyhteisö. Mitä yhteisöllisempi koulu on, sitä paremmin lapset ja nuoret siellä viihtyvät ja voivat. Koulu on myös keskeinen osa lähiyhteisöä.

Mikä on sinun suhteesi kouluyhteisöön? Entäpä jos yhdessä kehittäisimme kouluun uusia ratkaisuja, joiden päätavoite olisi lisätä lasten ja nuorten hyvinvointia ja tiivistää koulun suhdetta ympäristöönsä?

Olet lämpimästi tervetullut Porolahden koululle (Roihuvuorentie 2) torstaina 8.12.2011 klo 17.30 - 20.30 jakamaan ajatuksia, kysymyksiä ja ideoita yhdessä paikallisten toimijoiden kanssa.

Olemme kiinnostuneita kuulemaan oman koulutarinasi etukäteen. Kirjoitathan lyhyesti: Mikä lisää hyvinvointia koulussa? Millaisia muistoja, kokemuksia tai  ideoita sinulla on? Lähetä tarinasi: teemu.ruohonen@edu.hel.fi Voit myös lähettää tarinasi vaikket pääsisikään iltaan.

Ilmoitathan tulostasi 05.12. mennessä: teemu.ruohonen@edu.hel.fi. Tilaisuuteen mahtuu 30 ensiksi ilmoittautunutta.

Terveisin, Teemu Ruohonen

Yhteisöllinen koulu -hanke, Helsingin kaupungin opetusviraston mediakeskus

http://yhteisollinenkoulu.posterous.com

 

Viipaletalo2012

Sisustustalkoot sunnuntaina 28.10.2012 klo 10 alkaen

Tule mukaan siivoamaan ja sisustamaan! Kannamme konteista huonekaluja ja laitamme paikkoja käyttökuntoon. Talkoisiin mukaan omat eväät, grilli kuumana.

Iltapäivällä klo 13–15 Kyläkahvila Peukaloisen vaalipäivän kahvila.

Parakit on vuokrannut Roihuvuori-seura. Tulossa päivätoimintaa lapsiperheille ja mm. asukasiltoja.

 

 

Valtakunnallinen Demokratiapalkinto

Roihuvuoren asukastoiminnasta Otto-Ville Mikkelälle

ottovillemikkela2.jpg

Suomen ensimmäinen Demokratiapalkinto jaetaan 8.12.2011 juhlaseminaarissa Helsingissä. Palkinnon luovuttaa tasavallan presidentti Tarja Halonen. Demokratiapalkinto myönnetään demokratiaa edistäneille tahoille vuosittain eri teemoilla. Tänä vuonna teemana on vapaaehtoistoiminta, ja palkinto myönnetään viidelle ansioituneelle vapaaehtoistoimijalle. Palkinnolla halutaan nostaa esiin vapaaehtoistoiminnan merkitys ihmisille, yhteiskunnalle ja kansalaisvaikuttamiselle.

Oikeusministeriö, Vapaaehtoistoiminnan teemavuosi, RAY ja YLE:n Ykkösen aamu-tv keräsivät kansalaisilta onnistuneita esimerkkejä vapaaehtoistoiminnasta. Vuoden 2011 Demokratiapalkinnon saajat on valittu näistä ehdotuksista. Yksi viidestä palkittavasta on helsinkiläinen Otto-Ville Mikkelä.


Asukasilta ruokapiireistä 16.11. siirtyy ensi vuodelle - seuraava asukasilta 14.12.

Roihuvuori-seuran jäsenkirjeessä mainittu "Ruokapiirit"-asukasilta 16.11. on jouduttu perumaan alustajien aikatauluongelmien vuoksi. Aiheesta pidetään asukasilta ensi vuoden aikana.

Seuraava Roihuvuori-seuran asukasilta pidetään 14.12. ja sen aiheena on uudet ja vanhat valokuvat Roihuvuoresta. Samassa yhteydessä ennen asukasiltaa on seuran syyskokous ja asukasillan aikana on mahdollisuus nauttia joulupuurosta, glögistä ja mukavasta yhdessäolosta.

ESV tunnus_keltainen    Energiansaastovko

Hyödyllisiä vinkkejä löytyy mm. täältä: 

http://www.energiansaastoviikko.fi/info/energiasaastoviikko_kotona

 

Roihuvuoren asukaspuistolle nimi: Prinssinpuisto

Roihuvuori.comin keskustelupalstalla lähti käyntiin kilpailu, jossa etsittiin nimeä Roihuvuoren asukaspuistolle. Puisto avattiin syyskuussa Nuorisotalon ja Roihuvuoren kirkon kupeeseen.

asukaspuisto.jpgRoihuvuori-seura järjesti asukkaiden nimiehdotuksista äänestyksen K-kaupalla sekä vanhusten palvelukeskuksessa. Ääniä annettiin yhteensä reilut 250 ja äänestyksen tuloksena Roihuvuori-seura tulee esittämään kaupungille asukaspuiston nimeämistä Prinssinpuistoksi.

Suuret kiitokset Roihuvuoren kyläjuhlista kaikille sen onnistumisen toteuttaneille: lukuisille talkoohengessä mukana olleille esiintyjille, kaikille vapaaehtoisille puurtajille eri tehtävissä ja eri vaiheissa, yhteistyökumppaneille sekä juhlahengen kohottaneelle yleisölle! Oli hienoa!

Kuvia kyläjuhlilta on katsottavissa täältä.

 

Roihuvuoren kyläjuhlat ovat jo ovella! Hyvät juhlat taas tulossa, ja edelleenkin juhlien onnistumisen takana ovat myös lukuisat talkoolaiset. Haluaisitko osallistua? Lähetä viestiä sähköpostilla: roihika@gmail.com ja saat ohjeet miten pääset mukaan. Tehtäviä on valittavana niin tavaroiden roudauksessa kuin ruoan myynnissäkin, kullekin oman innostuksen ja kiinnostuksen mukaan. Tervetuloa joukkoon!