roihuvuori50 valk pienKotikaupunkipolut ovat kartalle koottuja kävelyreittejä, jotka esittelevät kaupunginosien historiaa ja nykyisyyttä, luontoa ja kulttuuria, julkista taidetta, arkkitehtuuria sekä merkittäviä henkilöhahmoja. Roihuvuoren kotikaupunkipolun kirjoittavat joukko roihuvuorelaisia kirjoittajia ja hanketta koordinoi kotikaupunkipolkukonseptin kehittänyt Pauli Saloranta.

Roihuvuoren kotikaupunkipolkua varten on tehty alustava kohdekartoitus ja kartta, jotka on julkaistu Roihuvuoren kylälehdessä 1/2014. Kohdeluettelon seuraava versio julkaistaan näillä sivuilla kuten myös valmiit kohdetekstit. Kotikaupunkipolku julkaistaan myöhemmin painettuna vihkosena.

Lisätietoja kotikaupunkipoluista löydät osoitteesta www.kotikaupunkipolut.fi. Jos olet halukas osallistumaan Roihuvuoren kotikaupunkipolun tekemiseen, ole yhteydessä Roihuvuori-seuran sihteeriin Jani Marjaseen osoitteessa jani.marjanen@helsinki.fi.


 

kyllehtikansi1 2014
Roihuvuoren Kylälehti 1/2014 on ilmestynyt. Lehti tulee jakeluun lähialueen kaupoille ja postiluukkujakona niille joille ilmaisjakelulehdet on sallittu.

Sähköisenä lehden voi lukea tästä linkistä.

 

 

 

 

 

 


 

Sunnuntaina 18.5.2014 Kirsikankukintaa juhlitaan taas Roihuvuoressa! Juhlapaikka on Roihuvuoren kirsikkapuistossa, Sahaajankadun ja Abraham Wetterin tien kulmassa, Porolahden ala-asteen takana. Tarkemmat ohjelmatiedot sivulla:
www.roihuvuori.fi/hanami

hanami-etusivu

Hanamin juhlajärjestelyt toteutetaan vapaaehtoisvoimin. Haluaisitko auttaa tapahtuman rakentamisessa tai olla vaikka myyjänä ruokateltalla? Tai avustaa valmisteluissa jo lauantaina? Ota pikaisesti yhteyttä sähköpostilla roihika@gmail.com ja kerro missä voisit olla mukana niin saat lisätietoja. Kiitos kaikille Hanamin tekijöille!


 

 

Roihuvuori-seuran johtokunta kokoontui jälleen väliaikaisessa kylätalossamme Tuhkimossa 10.2.2014. Normaalien yhdistysrutiinien (tilinpäätös, toimintakertomus, etc) jälkeen keskustelimme seuraavista asioista: 

  • Hanami-juhlamme lienee tänä vuonna 18.5. sunnuntaina. Juhlan järjestäminen onnistuu vain innokkaiden roihuvuorelaisten yhteistyöllä. Juhlan järjestely alkavat noin kuukauden päästä. Innokuudesta järjestelmään voi ilmoittaa esimerkiksi kommentoimalla tätä viestiä. Muitakin keinoja on myöhemmin tulossa. 
  • Roihuvuoren kotikaupunkipolun (ks http://www.kotikaupunkipolut.fi/) kohdeselosteiden kirjoittaminen etenee, mutta hitaasti. Jos tunnet Roihuvuorta ja haluat kirjoittaa, ilmoita asiasta hanketta koordinoivalle (Jani Marjanen)
  • Asukasillat
  • 24.2. maanantaina on putkiremontti-ilta kirjastossa (Kimmo Rautiainen koordinoi)
  • Maaliskuun asukasilta 27.3. kylätalon käytön lisäämisestä ja uuden toiminnan ideointia (Mari Hämäläinen, Annakaisa Partanen, Maria Karikoski-Laine koordinoivat)
  • Väliaikaisen kylätalon vuokrasopimusta on jatkettu vuoden 2014 loppuun. 
  • Tuhkimo-puiston valot ovat olleet pimeänä jo vuosia. Kysymme jälleen asiasta kirjallisesti kaupungilta.
  • Roihuvuori-seura solmi yhteistyösopimuksen Vattumadon Talon kanssa Tähtisolisti-hankeen toteuttamiseksi. 
  • Roihuvuori-seura solmi sopimuksen RoihuKinon kanssa yhteistyöstä. 
  • Jättibalsameiden yritys valloittaa Roihuvuori ei onnistu, koska seura järjestää kitkemistalkoon kesäkuun lopulla (Johanne Kolehmainen koordinoi=.

t. Matti Kinnunen / puheenjohtaja. 

ps. jos et vielä ole seuran jäsen, liityhttp://tinyurl.com/LiityRoihikkaSeuraan

ps2. jos olet jo jäsen ja et vielä ole maksanut vuoden 2014 jäsenmaksu 20 euroa, tee se pian. Saaja: Roihuvuori-seura ry ja Tili: FI7112905000012662 . Pieni summa, mutta iso vaikutus seuramme mahdollisuuksiin tehdä Roihuvuoresta entisä kivempi paikka asua ja elää.

 


 

Roihuvuori-seuran johtokunta kokoontui keskiviikkona 15.1.2014.
roihuvuori50 valk pien

Seuran suunnitelmissa on ainakin seuraavia tapahtumia vuodelle 2014:

  • kuukausittaiset asukasillat (tammikuussa bussiliikenteestä, helmikuussa putkiremonteista ja LVI-asioista, myöhemmin ties mistä)
  • väliaikaisen kylätalon ylläpidon jatkaminen ainakin vuoden 2015 alkupuolelle asti
  • Hanami-juhlan järjestäminen toukokuussa kirsikkapuiden kukinnan aikoihin
  • pyöräilytapahtuma Ostarilla toukokuussa
  • muutamia pyöräretkiä lähiseudulle (ainakin Itä-Helsingin kartanokierroksen toistaminen ja uutena retki Itä-Helsingin ostareille)
  • Ostarin kehittäminen jatkuu ainakin istutusten parantamisella. Muitakin ideoita olisi kiva saada.
  • Meripäivät elokuussa 2014 satamassa. Tavoitteena tehdä satamaa ja sen toimintaa tutummaksi ja myös hankkia rahaa soutuveneen hankkimiseksi seuran ja sen jäsenten käyttöön
  • Kylälehden tekeminen ja julkaiseminen Hanimi-juhlan yhteydessä. Kirjoittajat ovat tervetulleita. Ilmoittautukaa!
  • Perunapeltoon on tarkoitus istuttaa perunoita tänäkin vuonna. Mahdollisesti myös raparperiviljelmä on tarkoitus saattaa alulle vaikka siitä kuulemma tuleekin satoa vasta vuoden päästä.

ja ties mitä muuta. Muun muassa Tuhkimossa tapahtuu paljon seurasta riippumatta aktiivisten ihmisten ansiosta. 

Mitä muuta Roihikassa voisi ja pitäisi järkätä? Tule mukaan ideoimaan ja järkkäämään.

Johtokunta nimesi keskuudestaan vastuuhenkilöt eri asioiden hoitamisen kokoonkutsujiksi (ei siis ainoiksi tekijöiksi). Vastuhenkilöt yhteystietoineen löytyvät
täältä.  Kiinnostuneet ja innostuneet voivat ottaa yhteyttä suoraan em. henkilöihin tai  puheenjohtaja Matti Kinnuseen. 

 Kaikki mukaan!

 


 

hyvaa joulua

Roihuvuoreen on avattu uusi perheystävällinen ravintola.

Tunnelmallinen ravintola ensiluokkalaisilla palvelulla.

Aukioloajat: su-to 11:00-21:00 pe-la 11:00-22:00

Osoite: Tulisuontie 1

 

 

 

 

 


tonttupolkukuva

lauantaina 30.11.2013
kello 15-17

Ohjelmassa:
Tonttupolulla hiippailua lapsille metsän reunassa ja mukavaa yhdessä oloa kaikille. Joulupuuroa ja glögiä myynnissä pikkuhintaan.
Tuotto kylätalon ylläpitokassaan.

Paikka:
Roihuvuoren väliaikainen kylätalo, Tuhkimonpuisto 10-12. Olemme pääasiassa ulkona, varaudu lämpimillä vaatteilla.
PS. Omia lyhtyjä mukaan!


Roihuvuoressa sijaitseva Porolahden peruskoulu menestyi Helsingin koulujenvälisissä yleisurheilukilpailuissa. Yläasteiden sarjojen yleisurheilumastaruuksista kilpailtiin syksyisissä olosuhteissa Eläintarhan kentällä 18.9.

Porolahden koululaiset saavuttivat kisoissa neljä mitalia ja yhdeksän pistesijaa. Tii Lonlam voitti 9. luokan sarjassa kultaa keihäänheitossa tuloksella 35,11 sekä 100 metrin juoksussa ajalla 11,97. Samassa sarjassa Manuel Tolonen hyppäsi pituushypyssä hopealle tuloksella 553 cm ja juoksi 100 metrillä pronssille ajalla 12,42.

Lisäksi kahdeksan muuta Porolahtelaista sijoittui pisteille eli kahdeksan parhaan joukkoon. Porolahden peruskoulua kilpailuissa edusti yhteensä 17 oppilasta.Kilpailujen kaikki tulokset löytyvät sivustolta www.tilastopaja.fi

 

Helsingin kaupungin liikuntavirasto toteuttaa Roihuvuoressa sekä Herttoniemenrannassa asukaskyselyitä alueille viime vuosina rakentuneista lähiliikuntapaikoista. Lähiliikuntapaikkojen tarkemmat esittelyt löytyvät kyselylomakkeista.

Kyselyiden tavoitteena on tuottaa tietoa mm. lähiliikuntapaikkojen käytön aktiivisuudesta sekä käyttökokemuksista ja siten edesauttaa lähiliikuntapaikkojen kehittämistä Helsingissä. Kyselyitä on tehty eri kohderyhmille (yleinen kysely, koululaiset).

Roihuvuoren asukkaille suunnattu kysely: www.lahiliikuntapaikat.fi/roihuvuori 

Herttoniemenrannan asukkaille suunnattu kysely: www.lahiliikuntapaikat.fi/herttoniemenranta 

Vastausaikaa on ainakin 6.10.2013 saakka! Vastaa ja vaikuta!