Uutiset

Puistokävely kirsikoiden katveessa 11.5.2016


Roihuvuoren Kirsikkapuistossa järjestettiin opastettu puistokävely keskiviikkona 11.5. 2016 klo 18.

Oppaana kierroksella toimi Elina Nummi Helsingin rakennusvirastosta.

Puistokävely käynnistyi Kirsikkapuistosta Abraham Wetterin tieltä  ja jatkoi matkaa Tuhkimonpuiston ja seuran kylätalon kautta  Japanilaistyyliseen puutarhaan Roihuvuorentie 18 kohdalle.

Kuvakertomus, kuvaajana Pekka Mäkelä. 

joukko kuva Pekka Mäkelä

kukka kuva Pekka Mäkelä

vetaja kuva Pekka Mäkelä

 

 

kartta kuva Pekka Mäkelä

 julkaisu kuva Pekka Mäkelä

naakka kuva Pekka Mäkelä

kylatalo   kuva Pekka Mäkelä

japanilainen puutarha polku kuva Pekka Mäkelä

Kansanlaulujamit kirjastolla ke 25.5.

Roihikan musajamit järjestää kaikille avoimet Kansanlaulujamit Roihuvuoren kirjastolla ke 25.5. klo klo 18-19.30

Laulurupeaman vetää Roihuvuorelainen Veera Voima

Kaikki tervetuloa, ei tarvita aikaisempaa laulukokemusta tai jamikokemusta.

Rohkeasti mukaan !

Vapaa pääsy

 

2016 05 musa laulu jamit

Hanami-juhla Roihuvuoressa su 15.5.

Kirsikankukkien Hanami-juhlaa vietetään Roihuvuoressa yhdeksännen  kerran sunnuntaina 15.5.2016 klo 12-18. 

Tervetuloa. Vapaa pääsy. 

Hanami-juhla "Kirsikkapuistossa" osoitteessa  Abraham Wetterin tie 20, Roihuvuori, Helsinki 82.

Japanilainen puutarha osoitteessa Roihuvuorentie 10-18.   

Tuhkimonpuiston kylätalo osoitteessa Tuhkimontie 10-12. 

Ohjelma ja alueen kartta tämän ilmoituksen lopussa. 


Tapahtuman web-sivut


Sijainti: linkki Helsingin karttapalveluun.


Liikenneyhteydet
Bussit 80, 82 ja 83. 
Kävely-yhteys Herttoniemen ja Siilitien metroasemilta. 
Parkkipaikkoja erittäin rajoitetusti. 

Vinkkejä:
Hanami on Piknik-tapahtuma eli eväät mukaan.

Sään mukainen vaatetus, suosittelemme huomioimaan tapahtuman luonteen eli japanilaistyyppinen pukeutuminen suotavaa mutta ei pakollista.  

On hyvä varata käteistä rahaa eri myyntipisteitä varten. Myynnissä myös Roihuvuori-seuran vapaaehtoisten kokkaamia japanilaistyyppisiä ruoka-annoksia. 

Viettehän omat roskanne pois tapahtuman jälkeen :) 
 

hanami 2011 kuva

 

kartta

 

Hanami ohjelma

 

 

 

 

 

 

 

 

Hanamin pukukilpailu 2016

Osallistu hanamin pukukilpailuun 2016

Tämän vuoden hanamissa kiertelee ”pukuagentteja” etsimässä osallistujia pukukilpailuun. Nyt kannattaa siis tulla paikalle ja panostaa pukeutumiseen toden teolla.

Lisätietoja:

http://www.roihuvuori.fi/hanami/pukukilpailu/

 

Kuva vuoden 2010 Hanami-juhlista. 

Osallistu hanamin pukukilpailuun 2016  Tämän vuoden hanamissa kiertelee ”pukuagentteja” etsimässä osallistujia pukukilpailuun. Nyt kannattaa siis tulla paikalle ja panostaa pukeutumiseen toden teolla. Lisätietoja: http://www.roihuvuori.fi/hanami/pukukilpailu/hanami 5 johannaaydemir

Oblivion - Elokuva- ja keskusteluilta

Marjo Levlin: Oblivion / Elokuva- ja keskusteluillan aiheena suomalaiset maahanmuuttajina

Lauantaina 6.2. klo 17-19
Roihuvuoren kirjasto, Roihuvuorentie 2

Marjo Levlin: Oblivion / Elokuva- ja keskusteluillan aiheena suomalaiset maahanmuuttajina. 

1453640347 Build Oblivion07 fb

 

Roihuvuorelaisen kuvataiteilijan Marjo Levlinin runollinen dokumenttielokuva Oblivion – O Blif Igen! (2015) esitetään nyt Roihuvuoren kirjastossa.

Elokuvassa Levlin matkustaa Yhdysvaltoihin etsimään muistijälkiä esivanhemmistaan, jotka muuttivat Amerikkaan suuren siirtolaisaallon aikaan 1900-luvun vaihteessa.

Suomesta muutti Yhdysvaltoihin vuosien 1821-1929 välisenä aikana 350 000 henkilöä, usein kotipaikkakuntansa tarjoaman heikon toimeentulon pakottamana. Levlinin sukulaisten tapaan Maalahdesta lähteneitä oli noin 1600. Monet suomalaisista saapuivat Yhdysvaltoihin aikana jolloin parhaat maat oli jo asutettu, päätyen usein työskentelemään alueille, joissa työ oli raskasta ja elämän puitteet vaikeat.
Suomalaisten sopeutuminen uusiin olosuhteisiin ei ollut aina helppoa ja suomalaisiin kohdistuva syrjintäkin oli yleistä.

Levlin aloitti uransa taidemaalarina, mutta on siirtynyt viime vuosina yhä enemmän tilateosten ja lyhytelokuvien pariin. "Käsittelen aiheitani ja niihin liittyvää historiaa sekä yleisellä että henkilökohtaisella tasolla. Pohdin elämää ja ilmiöitä ympärilläni ja käsittelen myös sosiaalisia ja poliittisia aiheita viitteellisesti, hienovaraisesti. Oblivion (Unohdus, Unhola) -elokuvassa ja siihen liittyvän näyttelyn tematiikassa halusin painottaa sitä kuinka nopeasti oma historia, liittyen esimerkiksi siirtolaisuuteen ja siihen johtaneisiin syihin, unohtuu."

Elokuva kestää 30 minuuttia, minkä jälkeen Levlin kertoo lisää elokuvan tekemisestä, aiheeseen liittyvästä taustatutkimuksesta ja Yhdysvaltoihin suuntautuneen matkansa kokemuksista. Levliniä haastattelee Voima-lehden kustantaja Tuomas Rantanen.

Tapahtuman järjestävät Roihuvuori-seura ja Marjo Levlin.

Iltaan on vapaa pääsy.


www.facebook.com/events/729770033791874 

Ylipormestarin asukasillassa vilkas osanotto

Ylipormestarin asukasilta Roihuvuoressa 

Torstaina 3. maaliskuuta 2016 klo 18:30–20:30

Porolahden peruskoulun juhlasali, Satumaanpolku 2, "valkoinen koulu"

 

Ylipormestarin asukasillassa keskusteltiin Roihuvuoren ja Tammisalon asioista.

Tilaisuus on katsottavissa tallenteena osoitteessa http://www.helsinkikanava.fi/www/kanava/fi/videot/video?id=2886

Tilaisuuden järjestivät yhteistyössä Helsingin kaupunginkanslian asukasyhteistyötiimi, Roihuvuori-seura ja Tammisaloseura.

#ylipormestarinasukasilta 

 

Kuvakooste ja raportti asukasillasta 

Kaupunginosittaisia asukasiltoja on järjestetty vuodesta 1975 lähtien silloisen kaupunginjohtajan Teuvo Auran aloitteesta. Kaupunginjohtaja Jussi Pajunen on viides asukasiltojen perinnettä jatkava kaupunginjohtaja. Roihuvuoressa ja Tammisalossa pidetttin asukasilta nyt ensimmäistä kertaa. 

Paikalla oli varsin runsas osanotto ja koulun juhlasali oli täynnä kuulijoita ja keskustelijoita. Jussi Pajunen kertoi  että alue on hänellekin varsin tuttu, koska hänen vakituinen  lenkkireittinsä kulkee meren ja kanavan rantaa pitkin. 

 

Kuva: Asukastilaisuus järjestettiin koulun juhlasalissa. (Kuva Emilia Pippola).  

ylipormestarin asukasilta kuva Emilia Pippola WEB 9 

 

Kuva: Paikalla oli runsaasti roihuvuorelaisia ja tammisalolaisia (Kuva Emilia Pippola).

ylipormestarin asukasilta kuva Emilia Pippola WEB 8

 

Kuva: Tilaisuutta varten kootussa paneelissa olivat mukana kaikki kaupungin eri virastojen johtajat sekä myös HSL:n toimitusjohtaja (Kuva Tapio Linna).

asukasilta TLinna 1

 

Kuva: Roihuvuori seuran puheenjohtaja Otto-Ville Mikkelän alkupuheenvuoro (Kuva Emilia Pippola).

Pekka Makela Y P ilta 2

 

Kuva: Tammisaloseuran puheenjohtaja Juhani Lönnroth lahjoitti kaupunginjohtajalle juuri valmistuneen Tammisalon Kotikaupunkipolun kartan. (Kuva Emilia Pippola). 

ylipormestarin asukasilta kuva Emilia Pippola WEB 15

 

Kuva: Porolahden koululaiset vanhempineen olivat järjestäneet paikalle buffettitarjoilua. Tulot käytetään luokkaretkeen. (Kuva Emilia Pippola).

ylipormestarin asukasilta kuva Emilia Pippola WEB 2

 

Kuva: Puheenvuorot ja puhujat heijastettiin valkokankankaalle ja lähetettiin suorana Internettiin. (Kuva Emilia Pippola).

ylipormestarin asukasilta kuva Emilia Pippola WEB 16

 

Kuva: Vastausvuorossa Tietokeskuksen johtaja Timo Cantell. (Kuva Emilia Pippola).

ylipormestarin asukasilta kuva Emilia Pippola WEB 23

 

Kuva: Yleisöpuheenvuoro. (Kuva Emilia Pippola).

ylipormestarin asukasilta kuva Emilia Pippola WEB 18

 

Kuva: Toinen yleisöpuheenvuoro. (Kuva Emilia Pippola). 

ylipormestarin asukasilta kuva Emilia Pippola WEB 19

 

Kuva: Kaupunginjohtaja Jussi Pajunen odottaa tilaisuuden alkua. (Kuva Emilia Pippola). 

ylipormestarin asukasilta kuva Emilia Pippola WEB 6

 

Kuva: Kaupungin esittelypöytä. (Kuva Emilia Pippola).

ylipormestarin asukasilta kuva Emilia Pippola WEB 3

 

Kuva: Yleisöä. (Kuva Emilia Pippola). 

ylipormestarin asukasilta kuva Emilia Pippola WEB 24

 

Kuva: Asukasosallistujia. (Kuva Emilia Pippola). 

ylipormestarin asukasilta kuva Emilia Pippola WEB 10

 

Kuva: Lisää yleisöä. (Kuva Emilia Pippola). 

ylipormestarin asukasilta kuva Emilia Pippola WEB 21

 

 

Pekka Mäkelän kooste illan kulusta:

"Illalla oli hienot puitteet ja kyllä sali melkein täyttyi kansalaisista. 
Ylintä virkahenkilöjohtoa paikalla ventin verran ja tusina pääsi jopa vastaamaan kysymyksiin.  

Pajunen juonsi taitavasti ja asiattomatkin kysymykset (solidaarisuusvero, syrjintävaltuutettu) hoidettiiin tyylikkäästi. 
Kysymyspaljous kattoi liki kaiken Strömsin kartanon risukasasta Tammisalon nettiongelmiin. 

Selkeimmät vastaukset tuli kiinteistövirastolta ja kaupungininsinööriltä, joilla hommat hallinnassa. Niin sanotun Ruususenrinteen ja Tulisuontie ykkösen rakentajat on jo selvillä joten jotain kohta tapahtuu. 

Porolahden ja Tiiliruukinlahden ruoppauksia saadaan odottaa vielä joku vuosi. "Vien viestiä" on hieman valju vastaus liikenneyhteyksistä kyselevälle hallintoalamaiselle. 
Selväksi tuli, että ei kannata varrota uimahallia Herttoniemeen tai uutta lastentaloa Tuhkimopuistoon. Eikä  Roihupellon metroasemakaan etene kovin nopeasti. 

Positiivista oli kuulla Isoisänsillan (Mustikkamaa-Kalasatama) aukeavan liikkujille touko-kesäkuun vaihteessa kunhan maalit on kuivunu. 

Toki kaupunkia kiiteltiinkin. Vesitornin ja Tuhkimon valoista ja hyvästä yhteistyöstä Hanamijuhlien eteen."  

 

Pekka Makela Y P ilta 5

Kuva Pekka Mäkelä

 

Pekka Makela Y P ilta 2 

Kuva Pekka Mäkelä

 

Pekka Makela Y P ilta 4

Kuva Pekka Mäkelä

 

Pekka Makela Y P ilta 3

Kuva Pekka Mäkelä

 

Barokkia Roihuvuoressa

Barokkimusiikkia Roihuvuoressa la 6.2. klo 15

Professori Mikael Helasvuo Sibelius-akatemiasta pitää konsertin Roihuvuoren kirkossa lauantaina 6.2. kello 15.00.


Ohjelmassa on barokkimusiikin huilukirjallisuuden helmiä, säveltäjinä Brown, Telemann, Leclair, Händel ja Bach.

Tilaisuuteen on vapaa pääsy, ohjelmat maksavat 5/10e.

Mikael Helasvuo: barokkihuilu

Mitra Virtaperko: cembalo

 

barokki mainos

Roihuvuoressa Elävä Joulukalenteri

Tarinoiden talossa: Joulusatuja!

Elävän ja toiminnallisen joulukalenterin luukkuja avataan Roihuvuoressa 1.-24.12.2015.

KALENTERIN 1. LUUKUN AVAUS 

ti 1.12. Roihuvuoren ostarilla klo 18

Tapahtumat perustuvat Tuutikki Tolosen kirjoittamaan ja Liisa Kallion kuvittamaan kirjaan Joulusatuja (Tammi 2013). Joka päivälle on oma ohjelmansa ja myös tapahtumapaikka sekä aika vaihtelevat. 

2015 11 joulukalenteri

Kalenterit avataan:

ti 1.12. Roihuvuoren ostari, Alepan ja Kotipizzan edustalla klo 18
ke 2.12. Satumaanpuisto klo 9.45
to 3.12. Japanilaistyylinen puutarha klo 9.30
pe 4.12. Roihuvuoren kirjasto klo 9.45
la 5.12. Roihuvuoren Rio klo 16
su 6.12. Itsenäisyyspäivän lipunnosto, kirkon edustalla klo 9.30
ma 7.12. Tuhkimonpuisto / Väliaikainen kylätalo klo 11
ti 8.12. Nuta, Jekun ja Jipon vieraina klo 18
ke 9.12. Roihuvuoren kirjasto klo 9.45
to 10.12. Japanilaistyylinen puutarha klo 9.45
pe 11.12. Roihuvuoren kirjasto klo 9.45
la 12.12. Helsingin kuvataidekoulu klo 10
su 13.12. Laulava lyhtykulkue, lähtö Riosta klo 15
ma 14.12. Tuhkimonpuisto / Väliaikainen kylätalo klo 11
ti 15.12. Roihuvuoren kirjasto klo 18
ke 16.12. Leikkipuisto Roihuvuori klo 9.30
to 17.12. Itä-Helsingin musiikkikoulu, Ahti Soninen sali klo 9.15
pe 18.12. Roihuvuoren kirjasto klo 9.45
la 19.12. Roihuvuoren Rio klo 16
su 20.12. Roihuvuoren monipuolinen palvelukeskus klo 15
ma 21.12. *Yllätysluukku*
ti 22.12. *Yllätysluukku*
ke 23.12. *Yllätysluukku"
to 24.12. K-market Roihuvuori klo 10

Tapahtuman järjestävät roihuvuorelaiset vanhemmat ja vanhempaintoimikunnat ja se on suunnattu ihan kaikille roihuvuorelaisille. Tilaisuuksiin vapaa pääsy. 

Ryhmiä pyydetään ilmoittautumaan etukäteen: vattumadontalo@kapsi.fi

Tapahtumaa koordinoi Vattumadon talo ry.
www.vattumadontalo.fi 

Mukana menossa: Alepa Roihuvuori, Kotipizza Roihuvuori, HOK-Elanto, K-market Roihuvuori, Roihuvuoren kirjasto, Roihuvuoren Rio, Roihuvuori-seura, Nuorisoseura Karjalan Nuoret ry, Helsingin kuvataidekoulu, Vapaa Tanssikoulu, Leikkipuisto Roihuvuori, Itä-Helsingin musiikkikoulu, Roihuvuoren musajamit, Roihuvuoren monipuolinen palvelukeskus ja Lastenkirjakioski Toukka.

https://www.facebook.com/events/876067315824529/ 

2015 11 joulukalenteri

 

RoihuKINO 2015 - elokuvat netissä

RoihuKINO 2015 - elokuvat

RoihuKINO 2015 järjestettiin sunnuntaina 15.11.2015 Roihuvuoressa Porolahden yläkoululla.

Animaatiot ovat nyt katsottavissa internetissä!

http://www.roihuvuori.fi/roihukino/linkit-vuoden-2015-elokuviin/ 

 

Roihukino2015 pihalla


RoihuKINO 2015 - elokuvat

1. NÄYTÖS

ELÄINARKEA JA SANKARIHOMMIA

1.Kerttu ja rumansyöjä
Talutetaan lemmikkiä, joka syö roskia.

2. Metsässä
Vilja, Anna ja Jenni ovat metsässä.

3. Myyrä sai housut ja Pepit sai pipot
Myyrä sai housut ja Pepit sai pipot

4. Metsäneläimet
Ruokailutottumuksiin keskittyvä kurkistus metsäneläinten päivään.

5. Possu ja Sukka
Possu oli syömässä juustonaksuja, kunnes tapasi Sukan.

6. Ralliautoelokuva
Autot ajavat kilpaa.

7. Siperiantiikerin retki
Siperiantiikeri herää ja menee retkelle.

8. Pete Juusson
Rosvo huijaa ambulanssikuskia.

9. Aurinko ja kuu
Virolainen tarina siitä kuinka aurinko päätyi päivätaivaalle ja kuinka kuu päätyi yötaivaalle.

HILIPATI HIPPAA, VAUHTIA JA VAARATILANTEITA

10. Mustan aukon olento
Mustassa aukossa asuu olento jolla on rajattomat tarpeet ja yksinäinen mieli.

11. Ahne mies 3
Ahne mies joka on ahne.

12. Soda-miehen ryöstö
Soda-mies ryöstetään ja voroon iskee salama.

13. Puulusikka meni Afrikkaan
Puulusikka matkustaa Afrikkaan.

14. Kevin ja tohtori
Kertomus tohtorista, pojasta ja ninjasta.

15. Pommimies
Pommimies tippuu veteen.

16. Paloaseman hyökkäys
Paloasemalle hyökätään, aarrekartta varastetaan, mutta kuka viekään aarteen.

17. Lego Movie by Joni
Vartijoiden tiesulku pankkirosvojen taltuttamiseksi.

18. Taistelu merellä
Merirosvot vapauttavat ystävänsä limaisessa taistelussa.

19. Taistelukohtaus
Hyvikset voittaa.

20. Tarina Mariosta ja Minecraftista
Mario ja Steve taistelevat.


ESINEIDEN SALATUT ELÄMÄT

21. Dinosaurusten seikkailu
Dinosaurukset ovat kävelyretkellä muiden tyyppien kanssa.

22. Haaksirikko aarresaarelle 2 - zombisäde (ja sen tuho)
Avaruusseikkailu, jossa on zombisäde.

23. Razer vs. James
Varjoanimaatio pienryhmissä.

24. Lämpimän ilman lumiukko ja kylmän ilman lumiukko
Ystävyyttä ei voi rikkoa mikään.

25. Kasvishedelmäsoppi
Hirviö jahtaa kasviksia.

26. Hammasharja ja hammastahna ja vetämätön vessa
Vessapuheita.


SAMAAN AIKAAN TOISAALLA

27. Hauskuuden tarina
Tarina oli aika epäselvä, koska sitä ei ollut.

28. Kasvun ilo
Kasva kasvaaksesi.

29. Korvatulpat tikkarisaarella
Ölinää ja pölinää.

30. Kun syöt jotain epäsopivaa
Muodonmuutos.

31. Peilin takana tapahtuu
Puu-Hiiri ja Mia Lego eksyvät peilin taakse.

32. Viidakon Barbiset
Kolmikko luulee lähtevänsä viidakkoretkelle, mutta onkin takapihalla. Leffassa jälleen Pahis!

33. Spagettihirviön spagettierikoisuus
Avaruusolioilla on hirveä nälkä

34. Mars
Pastissi mustan aukon olennosta, avaruuden luonnonlaista sekä sen kauneudesta.


2. NÄYTÖS


SYNTTÄREITÄ, SYDÄMIÄ JA SUPERSANKAREITA

35. Amelien synttärit
Ameliella on ollut rankka päivä, mutta häntä odottaa yllätys.

36. Vaahtomiehen Koston Paluu
Vaahtomies saa uuden haastajan Turbotuulettimesta.

37. Ankkakohtaus
Ankkojen touhua syysmetsässä.

38. Pupulaperhe
Kolme pupua touhuaa kodissaan.

39. Eväsretki
On kaunis päivä ja ystävät lähtevät eväsretkelle.

40. Käärme ja robotti
Käärme syö robotin jalat.

41. Avaruusseikkailu Lego 2
Avaruusystävät päihittävät ilkeän lordin.

42. Valehteleva mies
Tarina Afrikasta, miehestä jolle käy hullusti hänen valehtelunsa vuoksi.


MONTAKO ELEFANTTIA MAHTUU YHTEEN IGLUUN?

43. KarkkiAnimaatio
Karkit palaavat kävelyltä kulhoonsa.

44. Tappelumoottoripyöräkompassi
Kokeellista animaatioilottelua.

45. Iglu Sulaa
Iglu sulaa.

46. Pariisin-matka
Puppeli menee Pariisiin ja kiipeää Eiffel-torniin.

47. Ukkelitaikaa
Möykky muuttuu ukkeliksi.

48. Hamstereitten koti
Hamsterit löytävät kodin.

49. Harhakuvat
Poika lyö päänsä ja näkee harhakuvia.

50. Papan ja Maan potkut
Potkitaan palloa, maapallo räjähtää ja mennään Marsiin.

51. Karvapää lähtee maailmalle
Karvapää lähtee maailmalle etsimään ystäviä.

LEGENDOJA JO LENTÄESSÄÄN

52. Katy Perryn elämä
Aika Katy Perryn elämässä.

53. Pöllön seikkailu
Pöllö kasvaa ja pienenee.

54. Cthulhu Fhtagn
Varjoanimaatio pienryhmissä.

55. Takapihan taikaa
Kaverukset leikkivat takapihalla kirkkista.

56. Pyramidin aarre
Iida ja Veikko ajelee legoveneellä etsimään aarretta saaresta.

57. Possukoirasateenkaariotus
Sateenkaaria oksentava ja kakkaava otus.

58. Hämähäkki ja temput
Hämppis harjoittelee.

59. Movie
Tyyppi kävelee.

60. Outo otus
Outo otus olennoi olmimaisesti.


TIMANTTEJA, YSTÄVYYTTÄ JA YLLÄTYKSIÄ

61. Robotti etsii ystävää
Söpöjen eläinten ja hirmuisen robotin kohtaaminen.

62. Viidakon lumous
Apina jahtaa viidakossa kultaisen leikkauksen unilintua.

63. Mikroviljami
Mikroviljami ja sormi seikkailevat.

64. Kanan seikkailu
Kana seikkailee ja saa lapun jalkaansa.

65. Pallomeri
Pallot syövät toisiaan.

66. Pallo vierii portaat alas ja menee mereen, sit se menee aavikolle
sit se menee ylämäkeen ja sit se menee takas. Ja sit kaikki uudestaan takaperin.


67. Ystävyys
Kahden erilaisen eläimen ystävyys.

68. Tipuperhe ja mustekala
Tiput saavat uuden ystävän.

69. MÄ HALUUN HAMPPARIN!!!!!
Oranssi otus, joka yrittää saada hampparin.

 

Jussi Aallon kuvia uudessa näyttelyssä

Roihuvuoressa asustelevan Jussi Allon valokuvanäyttely "Hei, me näppäillään" avattiin eilen Laterna Magica-galleriassa Helsingin Kruunuhaassa. Aalto on tunnettu erityisesti muotokuvistaan, joita näyttelyssä on koko hänen mittavan uransa varrelta. Onpa joukkoon eksynyt muutamia kuvia Roihuvuorestakin.

Näyttelyssä on kuvia Aallon koko uran varrelta ja myös kuvausmatkoilta mm. Brasiliasta, Unkarista ja tsekeistä.  

aalto jussi

 

Galleriassa on myös esillä Sakari Pälsin valokuvia 1900-luvun alkupuolelta. Jussi Aalto on vuosien varrella perehtynyt Pälsin uraan ja tehnyt hänen työtään tunnetuksi.

Näyttely on auki kuukauden päivät, joten kannattaa kiiruhtaa tutustumaan Jussin hienoihin valokuviin.

Laterna Magica 19.11.2015 - 12.12.2015.
Rauhankatu 7, Helsinki.
Avoinna ma-pe 11-13.30, 14-17.30, la 12-15

Näyttely: http://www.laterna.net/laterna/press.php?ID=aaltoj

Galleria: http://www.laterna.net/

(juttu Tapio Linna, kuva Jussi Aalto)