Viljelypalstat, perunapelto

Roihuvuoren perunamaa ja viljelypalstahanke


Roihuvuoren perunamaa ja viljelypalstahanke - kuulumisia (5/2016) 

Roihuvuoren asukkaiden yhteinen avomaaviljely alkoi v. 2013 hieman yli aarin kokoisesta perunamaasta.

Viljelyalue sijaitsee Roihuvuoren ja Tammisalon välissä Keijukaistenpolku 5:n itäpuolella Abraham Wetterin tien varressa. Maanmuokkaus on tehty traktorijyrsimellä keväisin. Kahden ensimmäisen vuoden aikana on keskiössä ollut perunanviljely. Vuonna 2015 viljelypinta-ala laajeni ja sen yhteyteen perustettiin raparperialue. Perunan lisäksi alueelle istutettiin sipulit ja kylvettiin hernettä, auringonkukkia ja kehäkukkia. 

 

 

Kesällä 2016: Uutisia ja talkoot

Vuonna 20916 viljelyala laajenee viime vuodesta. Suunnitelmissa perunamaan lisäksi ainakin ruutulohko vihanneksille, herne-kaura, pellavaa ja auringonkukkaa.

Talkoot jatkuvat hoitotalkoina (kitkentä ym.) kesäkuusta syyskuun alkuun tiistaisin klo 17-19 parillisilla viikoilla 14.6. alkaen (viimeinen kerta 6.9.). 

Työkalut paikan päällä. Omat työhanskat mukaan.

Talkoot ti 14.6. klo 17 alkaen. 

Tiedustelut: Johanna Kolehmainen.
Yhteystiedot: johanna K

 

Uutinen (2.6.2016): Helsingin kaupungin nuorisoasiankeskuksen Lähiöpuutarha-hanke mukana myös Roihuvuoressa perunapellolla,
Lisätietoja: Nuoriso-ohjaaja Aino Kailaaino kaila(http://www.hel.fi/www/nk/fi/Hankkeet/).  

 

 

Keväällä 2016 toteutettiin kysely kiinnostuneille roihuvuorelaisille viljelijöille 

Kolmen ensimmäisen vuoden aikana ajatus viljelyalueen laajentamisesta vahvistui. Roihuvuori-seura selvitti asukkaiden kiinnostusta palstaviljelyä kohtaan kyselyn avulla alkuvuodesta 2016.

Kyselyyn vastasi reilu 100 roihuvuorelaista ja lähes kaikki vastaajat ovat halukkaita aloittamaan palstaviljelyn perunamaan alueella.

Esitys palsta-alueen perustamisesta on saanut kaupungin puisto-osaston kannatuksen. Vuoden 2016 aikana on suunniteltava kaupungin kanssa palsta-alueen toteuttamistapa ja ratkaistava hankkeen rahoitus. Palsta-alueen on määrä valmistua vuonna 2017.

Koska palstojen kysyntä on suuri ja palstoille sopiva alue melko pieni (14-20 aaria), joudutaan palstoista tekemään puolen aarin kokoisia ja sitä pienempiä. 

Väliaikatietoja: neuvottelut kaupungin kanssa ovat käynnistyneet. Seuran tavoitteena on käynnistää palstaviljely kesällä 2017 (tilanne 11.4.2016). 

 

 

Yhteisöllinen lähiöpuutarha 2017 

Roihuvuoren palsta-alueesta kaavaillaan yhteisöllistä lähiöpuutarhaa, jossa viljely on luonnonmukaista ja työvälineet pitkälti yhteiskäytössä. Myös alueen koulut voisivat saada omat palstansa koulupuutarhatoiminnalle. Palstan jakaminen useamman perheen kesken tai kimppaviljely kaveriporukalla halutaan niin ikään mahdollistaa.

Vuonna 2016 viljelyalaa on tarkoitus kasvattaa n. 10 aariin seuraavasti: 

  • ruutulohko vihanneksille (2 aaria)
  • perunamaa (4 aaria)
  • herne-kaura – uudelle alueelle (2 aaria)
  • auringonkukka – uudelle alueelle (2 aaria)

Kesäkuusta elokuun alkuun on ohjattu talkoopäivä, joka toinen viikko tiistaisin, muuten palstalla voi työskennellä oman innostuksen mukaan.

Talkoopäivistä ilmoitellaan kauppojen ja kirjaston ilmoitustauluilla, Roihuvuoren perunapelto facebook-ryhmässä ja Roihuvuori.com:issa. 

Roihuvuori-seurassa viljelyasioista vastaavat
Senja Lappalainen
Senja Lappalainen 
ja
Johanna Kolehmainen
johanna K

 

Talkoot kesällä 2015

 

 

Karttalinkki Helsingin karttapalveluun 

 

opaskartta

 

 

viljelyalue

 

 

Viljelyalue Google Street view-palvelussa 

Viljelyalue Google Street view-palvelussa

 

 

Aikaisempi juttu viljelypaltoista (syksy 2015)

Asukaskysely: Viljelypalstoja Roihuvuoreen?  

Kaupunkiviljely eri muodoissaan lisää suosiotaan Suomessa ja maailmalla. Kaupunkiviljely tuottaa lähiluomuruokaa perheiden omiin tarpeisiin, luo yhteisöllisyyttä sekä lisää asukkaiden henkistä ja fyysistä hyvinvointia. Oma viljelypalsta on monelle helsinkiläiselle kesämökin korvike.

Helsingissä kaupunkiviljelyä on perinteisesti harjoitettu eri yhdistysten hallinnoimilla viljelypalstoilla. Roihuvuorta lähimmät palsta-alueet ovat Myllypurossa ja Herttoniemessä, joissa viljelee tällä hetkellä noin 30 roihuvuorelaista. Myllypuron palstat ovat jäämässä lähivuosina asuntorakentamisen alle, joten korvaavan palsta-alueen perustaminen lähiseudulle on nyt ajakohtaista.

Roihuvuori-seura selvittää kyselyn avulla asukkaiden kiinnostusta palstaviljelyyn Roihuvuoressa. Palstaviljelyalueen sijainniksi on kaavailtu seuran nykyisen perunamaan aluetta Keijukaistenpolun ja Abraham Wetterin tien välissä. Roihuvuori-seura vuokraisi maa-alueen kaupungilta ja vuokraisi palstoja eteenpäin asukkaille (hinta arviolta 40-50€/vuosi/aari). Palstan vuokraaminen vaatii viljelijältä sitoutumista: palstan on oltava viljelyssä joka kesä ja rikkaruohot on kitkettävä. Vaikka viljelijällä on tietyt velvoitteet, ei palstaviljely ole pelkkää hikistä muokkausta ja loputonta kitkemistä. Kasvien hoidon lisäksi palstalla voi vaikka grillata, viettää aikaa ystävien kanssa, nikkaroida tai muuten toteuttaa itseään. Viljelypalstasta voi rakentaa oman pienen maailman, jossa voi rentoutua ja oppia luonnosta. Aloittelevat viljelijät saavat oppia kokeneemmilta ja taimia, siemeniä ja viljelyvinkkejä vaihdetaan viljelijöiden kesken.