Kiitämme kysymyksistänne ja Idealinkoon kohdistuvasta mielenkiinnosta. Idealinko on ollut uudenlaisen avoimen yhteisen kehittämisen kokeilu yhtenä osana Terveellinen kaupunginosa ohjelmaa. Idealingon tavoitteena on ollut saada kokemusta tällaisesta eri osapuolten yhteisestä työskentelystä ideoiden kerää-miseksi ja ratkaisujen tuottamiseksi ideoiden viemisessä käytäntöön. Idealingossa on ollut monenlaisia kehittä-misteemoja, mm. kotihoidossa, nuorten työllistymisen tukemisessa ja täällä Roihuvuoressa alueen asukkaiden kanssa. Koska tällainen työskentely on uutta, niin tavoitteeksi oli asetettu vähintään yhden ratkaisun toteuttaminen esitettyjen ideoiden pohjalta. Tällainen esimerkki on toteutumassa Herttoniemen terve-ysasemalla, jossa ollaan ottamassa käyttöön Info-TV järjestelmä, jonka hankkimisen idea esitettiin Roihuvuoren ideapajassa. Roihuvuoren kylätalo-hanke on erinomainen esimerkki paikallisesta asukaslähtöisestä aktiivisuudesta. Toivottavasti hanke etenee myötätuulessa. Viestitimme talohankkeesta sillä ajatuk-sella, että kertomalla asiasta julkisesti tuemme hankkeen julkisuutta ja sitä kautta ilmaisemme hankkeelle tukea. Lisäksi olemme tukeneet hanketta viemällä asiaa eteenpäin kaupungin eri virastoihin. Taloudellinen tuki on mahdollista tavanomaisten hankeavustushakemusten kautta. Näiden lisäksi Idealingossa tuotiin esille runsaasti käyttökelpoisia ideoita. Nämä kaikki ovat vielä vähän aikaa nähtävillä Idealingon sivustolla. Osa ideoista on viety eteenpäin kaupungin eri virastoihin. Ideoissa oli monia sellaisia, jotka ovat toteutettavissa paikallisin voimin, esimerkiksi taloyhtiöiden omilla talkoilla, tai järjestöjen toimesta.
Kiitämme teitä Idealingossa mukana olleita ja toivotamme oikein hyvää joulua kaikille!
Minna Torppa, projektipäällikkö, TKO, Forum Virium Helsinki
Jouko Ranta, projektipäällikkö, TKO, Terveyskeskus